Helmi ja simpukat

torstaina, joulukuuta 21, 2006

Joulu tarttuu käpäliin...



Joulukuun viikot ovat hurahtaneet vauhdilla ja nyt ollaan jo joulupuuhien keskellä. Tänään aamulla käytiin yhdessä Hakaniemen kauppahallissa ostoksilla ja Helmi käyttäytyi todella mukavasti, vaikka olikin mukana jalkaisin/sylissä. Sai jopa karamellin kivalta "kahvisedältä" (ei kyllä saanut syödä sitä).

Joulutouhuihin neiti tahtoisi kovasti osallistua, mutta ainakaan lahjojen paketoinnin idea ei ole hänelle vielä selvinnyt, sillä mieluummin Helmi avaisi ne kuin käärisi paperiin. Eli tätä puuhaa ei ole kannattanut tehdä Helmin ollessa hereillä. Lisäksi eilen Ellu-kummin glögijuhlissa saivat kuusenkoristeet kyytiä; niitä oli niin kiva nyppiä irti oksista ja laittaa suuhun...

Muuten Helmi oli vierailulla ihan kiltisti, esitti jopa "Tip-Tap"-laululeikin tanssien. Kyseinen laulu onkin yksi lemppari-joululauluista, toinen on muskarissa opittu "Joulu tarttuu käpäliin" (en kyllä tiedä onko se laulun oikea nimi). Laulun sanat menevät jotensakin näin:
" Joulu tarttuu käpäliin, joulu tarttuu tassuun, joulu tarttuu siipisulkiin ja joulu tarttuu massuun..."

Lauluun kuuluu myös kiva koreografia, joten voinemme esittää sitä tulevalla "jouluturneella" ympäri Suomea ja mahdollisesti uusintaesityksinä vielä joulun jälkeenkin.

tiistaina, joulukuuta 12, 2006

Ensimmäinen hiustenleikkuu

Neidin hiukset ovat kasvaneet niin paljon, että oli niitä tarpeen vähän siistiä ennen "joulusesonkia". Leikkipuistossa kuulimme "kotiparturista" ja niinpä äiskä tilasi kampaajan kotiin.

Ja tänään Ilse-täti tuli kylään ja leikkasi Helmin hiukset suitsait sukkelaan... Helmi istui äidin sylissä ja sai katsella kampaajan muumimamma-harjaa ja syödä muumikeksejä. Pikkuneidin mielestä hiustenleikkuu ei kyllä ollut kaikkein kivoimpia asioita, mutta nopeasti leikkuu silti sujui. Tämän kokemuksen perusteella uskon, että kotikäynti on kyllä huomattavasti helpompi tapa leikata pienen lapsen hiukset kuin kampaamoon meneminen. Lisäksi hinta ei ollut päätähuimaava, 9 euroa alle 3-vuotiailta lapsilta.

Nyt joku tietysti pelkää, että neidin kiharat ovat mennyttä, mutta ei hätää kyllä kiharoita jäi ihan runsaasti jäljelle=).

maanantaina, joulukuuta 04, 2006

Joululahjavinkkejä

Koska joulu lähestyy kovaa vauhtia, niin ajattelimme antaa muutaman vinkin Helmin lahjoja varten:

1. Vähemmän on enemmän (eli 1,5-vuotias ei tarvitse säkillistä paketteja, vaan vähempikin riittää)
2. Vanhakin kelpaa (kirpputoreilta, omista kaapeista ym. löytyneet vanhat lelut tai muut tavarat ovat myös mainioita lahjoja)
3. Laatua ei krääsää (mieluummin 1 kotimainen kuin 10 kiinalaista...)
4. Vaatekoko on tätä nykyä noin 90 cm (92-98cm) ja kengänkoko n.24-25
5. Ei karkkia tai suklaata!
6. Tarkempia lahjatoiveita voi tiedustella simpukoilta (siis Elinalta ja Juholta).
7. Joulumieli tulee ilman lahjojakin=)...