Helmi ja simpukat

tiistaina, marraskuuta 13, 2007

Talven odotusta ja joulunkin...





Helmi on jo kauan aikaa odottanut lunta ja talvea, jopa jouluakin (tosin ehkä merkitys ei ole ihan vielä selvinnyt, mutta lumeen ja joulupukkiin ja tonttuihin Helmi sen yhdistää). Talvihaalari ostettiin vasta lokakuun lopulla, mutta onneksi edes silloin, koska marraskuun alussa, aivan samaan aikaan kuin viime vuonna, saimmekin nauttia ekasta lumisateesta ja kylmästä ilmasta. Tosin olimme silloin Valkeakosken-mummulassa, joten Helsingissä lunta ei ihan yhtä paljon ollut. Mutta Valkeakoskella voitiin jopa kaivaa pulkka esiin.


Muutaman kerran pulkkailun makuun on päästy täällä pääkaupungissakin, vaikka juuri nyt sataakin vettä ja kaikki lumet ovat sulaneet. Harmittaa, sillä kyllä koko perheemme kaipaisi jo kunnon talvea. On se vaan niin, ettei ruohon kuulu vihertää joulukuussa eikä talviasustuksen tulisi olla enimmäkseen kurahousut ja kumisaappaat...Mutta minkäs teet, tätä se paljon puhuttu ilmastonmuutos kai tuo tullessaan tulevinakin vuosina...


Vielä loppukevennyksenä neidin kommentti päivältä, jolloin lunta oli satanut vähän enemmän ja hoitopaikankin piha oli iltapäivän aikana muuttunut valkoiseksi. Astuimme ulos ja Helmi tokaisi heti: "Äiti, kato joulupukki on käynyt!"

Isänpäivä





Iskää juhlittiin monivaiheisesti. Aamulla isi joutui odottelemaan sängyssä, jotta äiskä ja Helmi ehättivät lahjojen kanssa "herättämään". Helmi oli tehnyt hienon kortin ja lurautti myös onnittelulaulun halauksen kera. Lahjaksi isi sai kylpytakin, käsipyyhkeen (jonka Helmi omi heti) ja pokkarin. Kylpytakki tuli heti aamutakkikäyttöön ja tietysti myös pikkuneiti halusi omansa päälleen. Niinpä aamukahvipöytään saapui "plyyshiin pukeutuneet" arvovieraat.=)

Aamupalan jälkeen lähdimme Liikuntamyllyn "temppurataan" eli lapsille ja aikuisille suunnattuun "liikuntahetkeen". Näissä liikuntahulinoissa olemme käyneet ennenkin, mutta kivaa se oli nyt isänpäivänäkin. Siellä koko perhe juoksi, tasapainoili, hyppi pituutta ja muuten vaan pomppi. Lisäksi Helmi ajoi pyörällä, ryömi tunnelissa, roikkui renkaissa, pomppi kengurupallolla ja rakenteli pehmopalikoilla. Hiki tuli ja iloinen mieli myös!

Pikaisen kotona suoritetun huoltotauon jälkeen lähdimme isänpäivälounaalle, jonne tulivat myös Risto-vaari, Helen, Ebba, Heikki-setä, Pirjo ja Elviira. Söimme maukasta ruokaa Kappelissa ja Helmillekin löytyi listan ulkopuolelta syötävää ja ihan hyvin tuntui maistuvan, vaikka väsymys painoikin lopuksi luomia. Vatsat täynnä lähdimmekin koko perheen voimin kotiin päiväunille...