Helmi ja simpukat

sunnuntaina, marraskuuta 26, 2006

Lukeminen kannattaa aina



Helmi rakastaa lukemista. Tyttelimme on tykännyt siitä jo aivan vauvasta saakka, mutta viimeisen parin kuukauden aikana kirjoja on pitänyt lukea aina ja kaikkialla...

Usein aamu alkaakin sillä, että vaipanvaihdon jälkeen Helmi painelee kauheaa vauhtia "kirjalaatikolle", valitsee sieltä kirjan ja käskee isiä tai äitiä lukemaan sanomalla "kiija!". Usein samaa kirjaa pitää lukea useita kertoja peräkkäin, mutta välillä kirjoja vain selataan kauheaa vauhtia ja vaihdetaan kirjoja "lennossa".

Helmilla on valtava laatikollinen kirjoja, mutta siitä huolimatta myös postissa tulleet leluesitteet ja mainokset ovat mieluista luettavaa. Varsinkin leluesitteet on luettu aivan hiirenkorville...


Neiti jaksaa jo usein kuunnella kokonaisen sadun ja jopa monta kertaa peräkkäin. Tarinan lisäksi käydään aina läpi kunkin sivun kuvat läpi. Joko niin, että Helmi osoittelee niitä ja lukija kertoo asioiden nimet tai sitten niin, että lukuhirmu itse kertoo, mitä kuvasta löytyy.

On ollut kiva huomata, että Helmi on oppinut ahkeran lukuharrastuksen myötä valtavan määrän uusia sanoja, kuten pilvi, kello, laiva, puu, tähti, kuu, monia eläinten nimiä sekä verbejä. Veitikkamme osaa myös käyttää niitä myös arkipuheessa. Eli kielellinen kehitys etenee edelleen hyvää vauhtia...


Helmillä on muutamia todellisia lempikirjoja, joita luetaan lähes joka päivä:

- Veera tahtoo oman peiton (valloittava kertomus pikkupupun kadonneesta peitosta ja sen etsinnästä, iltasatusuosikki)

- Kukkuluuruu, mitä kuuluu (hassu, maatilan eläinten päivästä kertova lorukirja, erityisen hauskaa siinä on joka sivulla esiintyöntyvät ja liikkuvat eläinten päät ym.)

- Muumien suuri satulukemisto (oikein kunnon satukirja, tarinat ovat pitkiä ja vähän jänniäkin, erityisen kiva tarina on "Kuumailmapallomatka") sekä muut muumikirjat (osaa nimetä osan hahmoista)

- Hau, Hau , minä leikin ja Sur, Sur, minä lennän (pikkuiset kirjat koiran ja mehiläisen päivästä, kestosuosikkeja jo 3kk:n iästä alkaen)

-Nalle Puh -kirjat (osaa jo hahmojen nimet ulkoa=))

1 Comments:

  • At 2:04 ip., Anonymous Anonyymi said…

    Itsenäisyyspäivän tervehdys tähän Helmin lukeminen ja kirjat sivulle.

    "Päättäväisin askelin hakee jo kirjojansa ja lukeminen maistuu", sen kuvatkin kertoo. Hietaman "maaseutukirjasto" on sitten Helmin käytössä.

    Sääennuste Helmille..
    Yhdeksään päivään ei ole liiemmin kylmenevää. Myrskyn "poikanen" iskee ensi tiistaina, voimakkuus tarkkenee parin päivän sisällä.
    Pohjoisessa tietenkin voi hiihtää muttei keskisessä Suomessa. Sähköäkin myydään kohta ale-hintaan.

    Itsenäisyyspäivän terveiset Helmille ja Simpukoille.

    PS. Lähetän Google- sähköpostikutsun torstaina Palokan toimipisteestä kunhan taas menen ruotuun.

     

Lähetä kommentti

<< Home