Kotiäitiydestä (OT)

Aluksi varoitus: tämä kirjoitus sisältää lähinnä Elina-äidin ajatuksia, eikä niinkään Helmin kuulumisia, joten vain Helmin "jutuista" kiinnostuneet voinevat sivuuttaa tämän kirjoituksen...(suluissa olevaa termiä käytetään yleisesti s-postilistoilla kertomaan, että "ohi aiheen menee"=)).

Kun olen saanut nyt kokemusta sekä kotiäitiydestä että opiskelija-äiti-yhdistelmästä, niin heräsi suunnaton halu kirjoittaa muutama sana kotiäitiydestä. On pitänyt kirjoittaa tästä aiheesta jo aikaisemmin, mutta eilinen puistokäynti jotenkin taas avasi silmiäni.

Ennen äidiksi tuloa ajattelin, että kotiäiti on äiti, joka hoitaa lapsia kotona (ja on halunnut tehdä näin aivan omasta tahdostaan). Piste.

Mutta lapsen myötä olen tajunnut, että eihän ihan noin mene, kotiäitejä voi nimittäin luokitella moneen eri ryhmään. Esittelen tässä joitakin (esimerkit kärjistettyjä ja itse-keksittyjä!):

Pullantuoksuiset organisaattorit

- äidit, joille sekä äitiys ja kotonaolo on selkeästi luonnollista ja ihanaa. Tämän tyypin muodostumista auttaa toki myös "kiltit" hyvin nukkuvat lapset, vaikka myös univelkaa keränneet voivat kuulua tähän ryhmään. Nämä äidit haluavat todella olla kotona, eivät ole huolestuneita 8 vuotta jäissä olleista opinnoistaan tai mahdollisesta työllistymisestään nuorimmaisenkin kasvaessa teini-ikään.

Heitä tapaa niin leikkipuistoissa kuin muskareissakin ja useimmiten ei voi kuin ihailla heidän organisointikykyään lapsikatraan kanssa. He myös ovat selkeästi innoissaan lastensa kanssa puuhailusta ja kertovat hiekkakakun teon lomasta kuulumisia viimekertaiselta lomareissulta.
On varmaan sanomattakin selvää, että näille äideille lasten kotihoito kouluikään saakka on lähes itsestäänselvyys, vaikka usein tähän ratkaisuun onkin päädytty vähitellen ja ikään kuin "vahingossa", kun "pikkunelonen" on ilmoittanut tulostaan...

Tavallisen iloiset

- äidit, joille äitiys on luonnollista ja kotonaolokin mukavaa, ainakin silloin kuin lapsi on pieni. Hoidon aloitus jossain vaiheessa on kuitenkin mielessä, vaikka ajankohta saattaakin matkan varrella muuttua. Nämä äidit osaavat kuitenkin iloita kotonaolostaan ja nauttia lapsensa seurasta, vaikka välillä kaipaavatkin jo työpaikalleen. Toki huonojakin päiviä mahtuu mukaan ja huonosti nukuttujen öiden jälkeen saattaa puistoon ilmestyä "ei-niin-iloinen-kotiäiti". Jos tällä tyypillä on osallistuva (lue:tiskaava,pyykkipesevä jne.)mies, saattaa kombinaatio olla hyvin toimiva. Nämä äidit osallistuvat toki lastensa leikkeihin puistossa, mutta intoutuvat välillä myös juttelemaan toisten äitien kanssa niin, että lapsi pääsee juomaan kuravettä lammikosta...

Kyllästyneet

- äidit, joille ehkä äitiys on ollut haaveissa ja toivottua, mutta todellisuus ei ole kuitenkaan vastannut odotuksia(näin voi olla kahdella ensimmäiselläkin, mutta he ovat hyväksyneet asian paremmin). Aluksi elo vauvan kanssa on ollut ihanaa, kotonaolokin on maistunut, mutta kuherruskuukauden (lue: tavallisimmin ekan vuoden) jälkeen onkin alkanut kotonaolo tympiä. Koska kuitenkin takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, että "alle 3-vuotiaan on parasta olla kotihoidossa", niin kotonaolo jatkuu.

Se, millaisena se jatkuu, riippuu paljon ympäröivästä tilanteesta (onko tuttuja samassa tilanteessa, millainen miehen työ yms.), mutta usein leikkipuistoissa näkee näitä kyllästyneitä versioita.
Lapsi/lapset tuodaan puistoon, mutta samanaikaisesti puhutaan kännykkään tai puhutaan pelkästään muiden äitien kanssa. Lapsi touhuaa omiaan ja osaa hyödyntää äitinsä "poissaolevuutta" keksimällä kaikenlaisia metkuja/vaaranpaikkoja, joista seurauksena on monesti itku ja äidin toruminen tyyliin "mä en kyllä tule sun kanssa enää tänne puistoon, kun tää on aina tälläistä...".
Tämä onkin lähes ainoa hetki, kun äiti puhuu lapselleen tai on kiinnostunut tämän tekemisistä.

Muille äideille kyllästyneet valittavat lähes kaikesta ja keskustelu on lähes aina täynnä kielteisyyttä:
" Villen synttärit on viikonloppuna..."
"Ai, kun hauskaa, tuleeko paljon vieraita?"
"Ei se mitään hauskaa ole, kun Villen allergioiden takia joutuu taas miettimään mitä voi leipoa ja riehunnaksihan se menokin kuitenkin yltyy...". (ihan oikea keskustelunpätkä minun ja toisen äidin välillä leikkipuistossa)

Erilaisia tyyppejä olen keksinyt lisääkin (epävarmat, hosujat, urakeskeiset...), mutta en halua kirjoittaa nyt tämän negatiivisemmin (tulee itsellekin paha mieli ja alkaa kiukuttaa).

Mihin sitten pyrin ylläolevalla luokituksella? Siihen, että kotiäitejä ei voi mahduttaa vain yhteen lokeroon, vaan niitä tarvitaan monenkokoisia ja muotoisia (siis lokeroita=)). Lisäksi olen huomannut, että "kyllästyjiä" on yllättävän paljon kotiäitien joukossa. Aluksi ajattelin, että näillä äideillä on "taas huono päivä", kunnes tajusin, että useimmille ks.käytös on pysyvä olotila. En toki halua sanoa, että näiden äitien lasten olisi välttämättä parempi olla hoidossa, mutta ainakin asenneongelma on suuri. Onko todella lapsen edun mukaista, että äiti julkisilla paikoilla päivästä toiseen vain "kuuluttaa kurjuuttaan" ja komentaa lastaan? Vaikka "kyllästyjien" ilo vanhemmuudesta on kaikonnut jo aikaa sitten, niin silti he haluavat "uhrautua" ja jatkaa kotona-oloa. Tekisi kyllä mieli kysyä, miksi?

Tietenkin kyllästymisen hetkiä mahtuu jokaiseen "kotonaolokauteen" lähes jokaisella äidillä, mutta mielestäni on huolestuttavaa, jos olotila jää pysyväksi. Eräs tuntemani "pullantuoksuinen organisaattori" totesikin kerran hienosti, että:
"Jokaisen perheen pitää tehdä omat ratkaisunsa, siis omia tarpeita mahdollisimman hyvin vastaavat. Se, mikä sopii meille, ei välttämättä sovi teille. Voi olla, että lapselle kotihoito olisi paras ratkaisu, mutta silloin sen tulee olla sitä myös äidille. Lapsiperheessä on tehtävä väkisinkin kompromissejä, jos kaikki osapuolet halutaan pitää edes jollain tavoin tyytyväisinä...".

*P.S. Koti-isät ovatkin sitten aivan oma lukunsa ja saanevat joskus tulevaisuudessa oman kirjoituksensa.