Kotiäitiydestä (OT)

Aluksi varoitus: tämä kirjoitus sisältää lähinnä Elina-äidin ajatuksia, eikä niinkään Helmin kuulumisia, joten vain Helmin "jutuista" kiinnostuneet voinevat sivuuttaa tämän kirjoituksen...(suluissa olevaa termiä käytetään yleisesti s-postilistoilla kertomaan, että "ohi aiheen menee"=)).

Kun olen saanut nyt kokemusta sekä kotiäitiydestä että opiskelija-äiti-yhdistelmästä, niin heräsi suunnaton halu kirjoittaa muutama sana kotiäitiydestä. On pitänyt kirjoittaa tästä aiheesta jo aikaisemmin, mutta eilinen puistokäynti jotenkin taas avasi silmiäni.

Ennen äidiksi tuloa ajattelin, että kotiäiti on äiti, joka hoitaa lapsia kotona (ja on halunnut tehdä näin aivan omasta tahdostaan). Piste.

Mutta lapsen myötä olen tajunnut, että eihän ihan noin mene, kotiäitejä voi nimittäin luokitella moneen eri ryhmään. Esittelen tässä joitakin (esimerkit kärjistettyjä ja itse-keksittyjä!):

Pullantuoksuiset organisaattorit

- äidit, joille sekä äitiys ja kotonaolo on selkeästi luonnollista ja ihanaa. Tämän tyypin muodostumista auttaa toki myös "kiltit" hyvin nukkuvat lapset, vaikka myös univelkaa keränneet voivat kuulua tähän ryhmään. Nämä äidit haluavat todella olla kotona, eivät ole huolestuneita 8 vuotta jäissä olleista opinnoistaan tai mahdollisesta työllistymisestään nuorimmaisenkin kasvaessa teini-ikään.

Heitä tapaa niin leikkipuistoissa kuin muskareissakin ja useimmiten ei voi kuin ihailla heidän organisointikykyään lapsikatraan kanssa. He myös ovat selkeästi innoissaan lastensa kanssa puuhailusta ja kertovat hiekkakakun teon lomasta kuulumisia viimekertaiselta lomareissulta.
On varmaan sanomattakin selvää, että näille äideille lasten kotihoito kouluikään saakka on lähes itsestäänselvyys, vaikka usein tähän ratkaisuun onkin päädytty vähitellen ja ikään kuin "vahingossa", kun "pikkunelonen" on ilmoittanut tulostaan...

Tavallisen iloiset

- äidit, joille äitiys on luonnollista ja kotonaolokin mukavaa, ainakin silloin kuin lapsi on pieni. Hoidon aloitus jossain vaiheessa on kuitenkin mielessä, vaikka ajankohta saattaakin matkan varrella muuttua. Nämä äidit osaavat kuitenkin iloita kotonaolostaan ja nauttia lapsensa seurasta, vaikka välillä kaipaavatkin jo työpaikalleen. Toki huonojakin päiviä mahtuu mukaan ja huonosti nukuttujen öiden jälkeen saattaa puistoon ilmestyä "ei-niin-iloinen-kotiäiti". Jos tällä tyypillä on osallistuva (lue:tiskaava,pyykkipesevä jne.)mies, saattaa kombinaatio olla hyvin toimiva. Nämä äidit osallistuvat toki lastensa leikkeihin puistossa, mutta intoutuvat välillä myös juttelemaan toisten äitien kanssa niin, että lapsi pääsee juomaan kuravettä lammikosta...

Kyllästyneet

- äidit, joille ehkä äitiys on ollut haaveissa ja toivottua, mutta todellisuus ei ole kuitenkaan vastannut odotuksia(näin voi olla kahdella ensimmäiselläkin, mutta he ovat hyväksyneet asian paremmin). Aluksi elo vauvan kanssa on ollut ihanaa, kotonaolokin on maistunut, mutta kuherruskuukauden (lue: tavallisimmin ekan vuoden) jälkeen onkin alkanut kotonaolo tympiä. Koska kuitenkin takaraivossa jyskyttää ajatus siitä, että "alle 3-vuotiaan on parasta olla kotihoidossa", niin kotonaolo jatkuu.

Se, millaisena se jatkuu, riippuu paljon ympäröivästä tilanteesta (onko tuttuja samassa tilanteessa, millainen miehen työ yms.), mutta usein leikkipuistoissa näkee näitä kyllästyneitä versioita.
Lapsi/lapset tuodaan puistoon, mutta samanaikaisesti puhutaan kännykkään tai puhutaan pelkästään muiden äitien kanssa. Lapsi touhuaa omiaan ja osaa hyödyntää äitinsä "poissaolevuutta" keksimällä kaikenlaisia metkuja/vaaranpaikkoja, joista seurauksena on monesti itku ja äidin toruminen tyyliin "mä en kyllä tule sun kanssa enää tänne puistoon, kun tää on aina tälläistä...".
Tämä onkin lähes ainoa hetki, kun äiti puhuu lapselleen tai on kiinnostunut tämän tekemisistä.

Muille äideille kyllästyneet valittavat lähes kaikesta ja keskustelu on lähes aina täynnä kielteisyyttä:
" Villen synttärit on viikonloppuna..."
"Ai, kun hauskaa, tuleeko paljon vieraita?"
"Ei se mitään hauskaa ole, kun Villen allergioiden takia joutuu taas miettimään mitä voi leipoa ja riehunnaksihan se menokin kuitenkin yltyy...". (ihan oikea keskustelunpätkä minun ja toisen äidin välillä leikkipuistossa)

Erilaisia tyyppejä olen keksinyt lisääkin (epävarmat, hosujat, urakeskeiset...), mutta en halua kirjoittaa nyt tämän negatiivisemmin (tulee itsellekin paha mieli ja alkaa kiukuttaa).

Mihin sitten pyrin ylläolevalla luokituksella? Siihen, että kotiäitejä ei voi mahduttaa vain yhteen lokeroon, vaan niitä tarvitaan monenkokoisia ja muotoisia (siis lokeroita=)). Lisäksi olen huomannut, että "kyllästyjiä" on yllättävän paljon kotiäitien joukossa. Aluksi ajattelin, että näillä äideillä on "taas huono päivä", kunnes tajusin, että useimmille ks.käytös on pysyvä olotila. En toki halua sanoa, että näiden äitien lasten olisi välttämättä parempi olla hoidossa, mutta ainakin asenneongelma on suuri. Onko todella lapsen edun mukaista, että äiti julkisilla paikoilla päivästä toiseen vain "kuuluttaa kurjuuttaan" ja komentaa lastaan? Vaikka "kyllästyjien" ilo vanhemmuudesta on kaikonnut jo aikaa sitten, niin silti he haluavat "uhrautua" ja jatkaa kotona-oloa. Tekisi kyllä mieli kysyä, miksi?

Tietenkin kyllästymisen hetkiä mahtuu jokaiseen "kotonaolokauteen" lähes jokaisella äidillä, mutta mielestäni on huolestuttavaa, jos olotila jää pysyväksi. Eräs tuntemani "pullantuoksuinen organisaattori" totesikin kerran hienosti, että:
"Jokaisen perheen pitää tehdä omat ratkaisunsa, siis omia tarpeita mahdollisimman hyvin vastaavat. Se, mikä sopii meille, ei välttämättä sovi teille. Voi olla, että lapselle kotihoito olisi paras ratkaisu, mutta silloin sen tulee olla sitä myös äidille. Lapsiperheessä on tehtävä väkisinkin kompromissejä, jos kaikki osapuolet halutaan pitää edes jollain tavoin tyytyväisinä...".

*P.S. Koti-isät ovatkin sitten aivan oma lukunsa ja saanevat joskus tulevaisuudessa oman kirjoituksensa.

Sairastelua ja taiteilua

Ilmeisesti hoidon aloituksesta ja ylipäätään meneillään olleesta flunssakaudesta johtuen on meidänkin perhe saanut kyllikseen kaikenlaisista pöpöistä. Koska kuitenkin on tylsää kirjoittaa parhaillaankin flunssaisena sairaskertomuksia, niin päätin kertoa esimerkin siitä, mitä kivaa

olemme puuhanneet pikku veijarimme kanssa toipilasaikoina.Olemme ryhtyneet maalaamaan. Erityisesti sormivärit ovat nyt in, ilmeisestikin hoitopaikan esimerkista johtuen, mutta myös vesivärit kelpaavat.

Helmistä on kehittynyt oikea pikku taiteilija, sillä niin antaumuksella tyttömme keskittyy maalaamiseen, värien sommitteluun ja maalausaiheisiin. Koska sairastelujen takia sisälläolo-päiviä on tullut aika lailla, niin kotimme seinät alkavatkin pikkuhiljaa täyttyä hienoista taideteoksista. Tilaustöitä voinemme ottaa myös vastaan, sillä Helmi P on selkeästi aika tuottoisa taiteilija.>

Hemmi suuttuu...

Vaikka neitimme on noin pääpiirteittäin hyväkäytöksinen ja "kiltti" (lainausmerkit siksi, että lapset tuskin ovat ainakaan tämänikäisinä tahallisesti "pahoja"), niin toki Helmia joutuu myös komentamaan päivittäin.

Kiellettyihin asioihin kuuluvat esimerkiksi värikynien syöminen, ikkunaan tai muualle piirtely, märkien pyykkien repiminen narulta ja levittely ympäri lattiaa, lumen/hiekan/roskien syöminen. Etenkin tästä viimeisestä on tullut oikein hauska leikki Helmin mielestä, kunhan äidin/isin silmä välttää, niin heti on neidillä lunta tai hiekkaa suussa, usein vielä ihan lapiokaupalla.

Ja kun häntä tästä torutaan, niin vastaukseksi saa iloisen "nam, nam"-huudahduksen ja joskus sanonnan "Hemmi suuttuu". Viime päivien aikana ilmestyneet valtavat vesilammikot ovat myös innostaneet Helmin maistelemaan kuravettä: neiti heittäytyy pitkälleen vesilammikkoon ja alkaa juoda vettä aivan innolla...Joten vaikka aprillipäivään on vielä aikaa, niin meidän tytteli on aloittanut jo kuraveden juomisen...

Välillä kiellot tehoavat, välillä eivät, useimmiten Helmi uskoo jossain vaiheessa, eikä meillä ole ainakaan vielä jouduttu turvautumaan "jäähyyn". Helmi on kuitenkin keksinyt tavan, jolla suuttunut äiti/isä saadaan nopeasti lepytettyä: kun komennus alkaa, niin pikkuneidin suusta kuuluu ennen pitkää jo edellä mainittu lause "Hemmi suuttuu" ja tätä vahvistetaan myös murinalla. Aika usein onkin vaikea pitää pokkaa, kun Helmi hokee tuota ja murisee kovaa...Se miksi tyttelimme on kääntänyt asian nurinniskoin on arvoitus, mutta ehkä se on ikään kuin hänen "puolustuskeinonsa". No melkoisen toimivaa kuitenkin, sillä on aika vaikea olla kovin harmissaan tuollaiselle "pikku-murisijalle".

Hoitokuulumisia

Hieman on blogimme päivittäminen jäänyt, kun äiskä on keskittynyt gradun ja lehtiartikkelien kirjoittamiseen. Nyt yritämme saada vähän useammin päivitystä, jotta te, rakkaat, blogin lukijat vallan kyllästy odottelemaan...

Lupasimme jo aikoja sitten kertoa, miten hoidon aloitus on sujunut, joten kerrotaanpa se ensin. Helmi sai suhteellisen pehmeän laskun, tosin heti toisella hoitoviikolla flunssa esti hoitoharjoittelun, mutta aluksi Helmi oli hoidossa äidin kanssa, sitten tunnin tai kaksi ilman äitiä ja kotiin mentiin päiväunille. Aika pian kuitenkin Helmi alkoi osoittaa merkkejä, että olisi halunnut mennä muiden lasten kanssa yhtä aikaa unille (siis jäädä hoitoon lounaan jälkeen), joten ryhdyimme kokeilemaan myös unia siellä (muumin kera).

Kaiken kaikkiaan hoidon aloitus on sujunut ihan hyvin, vaikka edelleenkin hoitoon jääminen aiheuttaa pientä itkua. Välillä on sellaisiakin päiviä, että Helmi jää ilman itkua iloisesti leikkimään muiden lasten kanssa ja muinakin päivinä itku loppuu heti kun äiti/isi katoaa näkyvistä (eli itkua kestää yleensä alle minuutti). Muuna aikana Helmi ei ole itkeskellyt, vaan on ollut reippaasti menossa mukana. Ruoka on maistunut hyvin, pottailu onnistuu ja unille menokin on kuulemma helppoa. Ja kun Helmiä menee hakemaan, niin eipä neiti yleensä haluaisi vielä lähteä kotiin vaan mieluummin jatkaisi leikkimistä muiden lasten kanssa...(juoksee ensin ovelle äitiä vastaan ja sitten äitiä karkuun...)

Myös muut lapset ovat ottaneet Helmin ihan mukavasti joukkoonsa, erityisesti kuulemma 3-vuotias Isabel ja kohta 5-vuotias Markus ovat ryhtyneet "huolehtimaan" Helmistä (hoitotätien mukaan varmaan siksi, että heillä on samanikäisiä pikkusisaruksia). Helmi osaa kaikkien hoitolasten ja tätien nimet ulkoa, ja niitä toistellaankin kotona ahkeraan. Äidin ja isin pitäisi myös osata piirtää etenkin hoitotätien kuvat ja tänään olisi palikoista pitänyt neidille rakentaa Isabel....=)

Äiti: Ketäs muita siellä hoidossa on?
Helmi: Isabel (hymyn ja naurahduksen kera), Laula (laura), Tilda, Lyydia, Sonja, Maakus (markus, sanotaan silmät puoliummessa ja mahtavan hymyn kera), Juuso (hymyn kera), Mikaaeli (mikael, usein lisänimitys vauva), Oona...Tuula ja Raili (oikein painokkaasti ja tavuja venyttäen)

Hoidosta on myös tarttunut erinäisiä tapoja:
- käsien pesu ihan joka välissä (osaa nykyään nousta itse korokkeelle ja avata hanan)
- sormiväreillä maalaaminen (ennen neiti ei suostunut edes koskemaan väreihin, nykyään pitäisi maalata monta kertaa viikossa, jopa monta kertaa päivässä=))
- laulujen ääneen laulaminen ja ulkoa oppiminen (ja niiden esittäminen) (neiti osaa mm. Tuiki tuiki tähtösen, Ihahahahaan, Tuu tuu tupakkarullan ulkoa)
- uusia sanoja (mm. leikkiä, maalaa, "ruoka-setä"(setä, joka tuo ruoan hoitopaikkaan), "lorupussi" (leikki, jossa jokainen saa ottaa pussista yhden lorun, joka luetaan yhdessä, leikkiin liittyy myös laulu, jonka Helmi osaa ulkoa ja kuulemma laulaa sitä hoidossa "korkealta ja kovaa" kaikkien muiden kanssa))

Kaikenlaisia kommelluksiakin on jo ehtinyt sattua, tässä "loppukevennykseksi" yksi:

Helmi otti aamulla hoitoon mukaan pienen sammakkopehmon muumin lisäksi. Äiti sanoi hoitotädeille, että Helmi voi haluta ottaa sen myös unille. Ja näin Helmi oli sitten tehnytkin. Tuula-täti oli jo laulanut "nukutuslaulut" ja lapset olivat jo nukahtamassa, kun yhtäkkiä oli alkanut kuulua sammakon kurnutusta muistuttuvaa ääntä. Tuula oli ollut aivan ymmällä, mistä ääni kuuluu, kunnes Helmillä oli "pettänyt pokka" ja neiti oli alkanut kikattamaan peiton alla. Ja sieltähän se pikku sammakko löytyi. Helmi oli tajunnut, että kun sitä painaa mahasta niin kuuluu kiva ääni...(äiti tosin oli tietämätön tästä ominaisuudesta ja tietysti aika nolona kun olo antanut Helmin ottaa "äänilelun" hoitoon mukaan)