Helmi ja simpukat

tiistaina, lokakuuta 24, 2006

Ensimmäinen laulu

Helmi on "säveltänyt" ensimmäisen oman laulunsa. Se menee näin:

Kinkat, kinkat.
miau, miau, miau
Kinkat, kinkat.
miau, miau, miau!

(eli vapaasti suomennettuna kengät, kengät, kissa, kissa, kissa)

Helmilla on siihen ihan itse keksitty sävel, melodia ja "miau"-kohta on selkeästi laulun kertosäe. Joten selkeästi kyseessä on ihan oikea laulu. Hieman ehkä dadaistiset sanat, mutta niinhän monissa lauluissa on...Erityisesti tätä laulua lauletaan aikaisin aamulla, se toimii Helmin mielestä hyvänä vanhempien herätyslauluna!

Kun Helmi ensiesitti laulunsa eräänä aamuna, tuli kyllä vanhemmille lähes tippa linssiin, niin liikuttavan ihanaa heleääninen laulu oli. Laulu on yritetty tallentaa myös videolle, mutta usein neiti on iskenytkin juuri silloin ujous/ramppikuume, joten vielä ei olla onnistuttu täydellisesti. Jatkamme yrityksiä, jota saisimme tämän ehkä tulevaisuuden "listahitin" talteen...

torstaina, lokakuuta 19, 2006

piia, piia...eli pottailua Helmin malliin

Olemme ehkä jo aiemminkin maininneet, että Helmi on viime aikoina aivan tosissaan aloittanut potalla käymisen. Kotona ollessa Helmi osaa aika usein ilmaista pisuhätänsä ja välillä vaippa on säilynyt kuivana jopa 6 tuntia yhteen menoon (tänä aikana käytiin 3 kertaa pisulla). Ulkoilessakin Helmi saattaa pisuhätäänsä huudella, mutta usein liian myöhään, kun pottaa ei useinkaan ole kovin lähellä tarjota.

Pisuhädän Helmi ilmaisee yleensä hokemalla "piia, piia..." tai yrittämällä riisua housujaan tai menemällä vessan ovelle tai suoraan potalle tai joskus myös vain kiukkuamalla äidille. Pottarituaaliin kuuluu aina myös se, että pelkkä housujen alas laskeminen ei riitä vaan ne pitää ottaa ihan kokonaan pois. Lisäksi äidin/isin/mummin tai muun "potattajan" pitää lukea neidille samalla kirjaa/kirjoja ja usein tämä lukuhetki jatkuu pitkään pisun/kakan tulon jälkeenkin.

Joka tapauksessa, on tosi hienoa, että pottailu on alkanut sujumaan näin hienosti jo nyt. Toiveissakin onkin, että Helmi olisi mahdollisesti oppinut kuivaksi ensi kesään mennessä tai miksei jo aikaisemminkin, mutta Helmin ehdoillahan tässä luonnollisesti mennään. Vaikka uskommekin, että vanhemmat voivat varmasti edesauttaa pottailun onnistumista ja kuivaksi oppimista.

Oma osansa on varmasti myös kestovaipoilla, sillä ne eivät keinotekoisesti tunnu kuivilta pissaamisen jälkeen, vaan ovat lopulta jopa litimärkiä. Tällä en kuitenkaan tarkoita varsinaisesti sitä, että kestovaipat olisivat epämiellyttävämpiä vaan sitä, että niitä käyttävät lapset oppivat helpommin ilmaisemaan pissahätäänsä tai myös märkää vaippaa kuin kertiksiä käyttävät.

Pikku mielenosoittaja




Nyt on sitten Helmikin osoittanut mieltään ihan julkisestikin (kotonahan sitä tehdään kyllä joka päivä muutenkin=)).






Pikku-neiti otti osaa äidin kanssa opintotukimielenosoitukseen 9.10. Helmistä miekkarissa oli ihan kivaa, varsinkin kun kulkueessa oli myös musiikkia (jonka tahtiin hytkyä), välillä sai taputtaa ja lisämausteena tapasimme myös pienen koiranpennun, joka oli Helmistä vähintäänkin yhtä kiinnostunut kuin neitimme koirasta.

Aivan ainoa lapsi Helmi ei miekkarissa ollut, sillä mahtui n.3000 opiskelijan porukkaan toki muitakin perheellisiä, kuten eräs viisikuinen poika kantoliinassa teekkariäitinsä kanssa.

Niille, jotka ovat sitä mieltä, että lasta ei saisi viedä miekkareihin näin pienenä, voimme todeta, että Helmi osallistuu niihin ainoastaan silloin kuin Helmi tykkää miekkarin meiningistä ja asia ei ole liian "aatteellinen". Esimerkiksi opintotukimiekkarista voidaan toivoa olevan hyötyä Helmillekin, sillä luulisi tuen nousevan viimeistään Helmin aloittaessa opiskelut.

tiistaina, lokakuuta 03, 2006

Korva ei vaivannut, vaan hampaat...

Kuten taisimme mainita aiemmin, kävimme viime viikon torstaina jälleen lääkärissä. Korvatulehdus ei onneksi ollut uusinut eikä mitään muutakaan löytynyt. Ja flunssakin on nyt sitten helpottanut, ainakin tänään Helmi oli jo aivan oma itsensä, paineli pitkin Sanomatalon käytäviä aivan innoissaan.

Kun yksi vaiva lähtee, niin toinen vaiva tulee... Eli nyt viime päivinä ja viikonloppuna hampaat ovat kiusanneet Helmiä aivan hirveästi. Emme aluksi edes sitä tajunneet, vaan luulimme, että huono syöminen, itkeskely ja muu huono olo johtuivat flunssasta. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että suurin osa ainakin huonosyöntisyydestä on johtunut hampaista, sillä Helmille on tunnustelujen ja näköhavaintojen perusteella tulossa jopa 5 uutta hammasta! Joten mahtaa olla välillä aikamoista jomotusta leukaluissa...Varsinkin kun osa poskihampaista on puhkeamaisillaan. Kun hammasasia selvisi, on neiti saanut jätskiä lähes joka päivä ja se onkin tuntunut auttavan vaivoihin. Ja Helmi on oppinut myös sanomaan "jäkkiä" ja kiskomaan pakastimen ovea=).

P.S. Niille, jotka eivät ole perillä Helmin hammaskalustosta, niin neidille on jo aiemmin tullut 4 hammasta alas- ja ylös.

Haalarin metsästyskausi päättyi

Haalariasia ratkesi pikemmin kuin arvasimmekaan, sillä Helmi sai uuden talvihaalarin sunnuntaina. Josen äiti ja Oliverin äiti olivat Lego-vaatteiden ystävämyynnissä ja ostivat sieltä minua "konsultoituaan" Helmille haalarin. Tai siis hankkivat, me tietysti maksoimme. Hintaa puvulla oli vain 40 euroa, vaikka se on veden- ja tuulenpitävä, kulutuksen kestävää kangasta ja muutenkin hyvännäköinen. Ovh. -hinta on varmaankin noin 120 euron kieppeillä, joten hyvät kaupat tuli! Kiitos kuuluukin äitikavereille vaivannäöstä!

Koska haalari oli halpa, päätti Elina-äiti luopua "tyttövaate"-periaatteestaan ja nyt hankittu haalari on väriltään kirkkaanpunainen pinkein somistein. Rinnuksissa on vielä kruunun kuva ja teksti Princess, joten aika tyttömäinenhän tuo puku on, mutta toisaalta tosi pirtsakka ja aikamoinen "rinsessa" se meidän neiti onkin!